Marja-Leena Mäkelä – Karanteenimummot osa 2

Marja-Leena “Marlee” Mäkelä

KARANTEENIMUMMOT OSA 2

Näyttelyn ensimmäisessä osassa 8.3. julkaistiin tästä kokonaisuudesta jo kolme tarinaa Karanteenimummot. Nyt ovat vuorossa Maj-Lis, Sirkka ja Erika.

Mummokolonna on liikkeellä.

Kukko huutaa kuutta,

taivas rähmii kylmää.

Huomenna on äitienpäivä.

Joka mummolla hengityssuojain;

ilme piilossa, onko mukana vai vastavirrassa,

kapinassa vai vastanapinassa.

 

IV  Maj-Lis 28.6.1947

Hänen varpaissaan ilo aamulla.

Mitä vanhempi on,

sen todennäköisemmin kuolee, sanovat.

Mitä vanhempi on,

sen kauniimpaa on rakkaus.

Karanteeni ei sitä muuta.

Elämä hidas, kiinnostava,

orgasmi lyhyt, moninkerroin.

Iho ihoa vasten: ihon alla kuumana veri kiertää,

ja sydän sykkii, sydämet sykkivät.

Ilo kasvaa kosteaksi muistoksi silmäkulmaan:

rakas hellii hänet sateenkaaren yli,

onnen mustaan aukkoon:

vielä tämänkin saan elää,

tämän korkean ja kauniin.

 

V  Sirkka 16.10.1938

Hän on jättänyt taakseen kaiken tutun:

surkeat yöt, sammaloituneen pihan, käkien kukunnat,

ankeat aamut, pyykkivuoret, happamat maidot,

rapisevat maalit, lohtupuun lähimetsässä,

tutut reitit, päivät pitkät.

Luopumisesta hän on saanut laudaturin.

Mihin tarvitsen valokuvia,

vanhoja postikortteja tai päiväkirjoja?

tuleen, tuuleen, kaikki tuuleen tai tuleen!

Puuvalonaukiolla kerjäläisnaisen

katse on raskas,

mutta heltymättä hän kulkee ohi.

Hän on kotiutunut melkein-elämään,

omaan ruumishuoneeseensa,

kolmanteentoista kerrokseen,

josta katsoo lentokoneiden tyypit ja reitit,

laskee junat, hyvällä tuulella vilkuttaakin.

Vaikka taivaan täyttää nyt tyhjä sininen,

ja metsän vihreän peittää sadeharmaa uhka,

hän kirjaa keravalaiset sydänilonsa:

aamulla maauimala ja lenkkisauna illalla.

Junat kulkevat, ja hän on valmis lähtemään.

 

VI  ERIKA (13.10.1946)

Otin hänestä kuvan katolla, heinähelteessä.

Kuvassa hän hymyilee ja katsoo,

kun kirjoitan, polvisukkalettipää,

ja hän sanoi usein: Tyttö, tyttökulta.

Kirjoitan maanantaiaamusivulle

runoa kevään tulosta ja yhdyssanoista,

kapinastani, joka nyt on lempeää ja myhäilevää

myös kieli oppi sääntöjen rikkojia kohtaan.

Hän katsoo, miten sopeudun koronaan

ja hengitän. Muista hengittää, hän sanoi aina.

Muista hengittää! Aina.

Kipu ei nyt yllä

pakkaslasin eristämään kuplaan,

aamuvalo ei satuta,

kun keinun päivään, pilvipäivään

josta hän puuttuu.

Seitsemän kuukautta sitten,

heinähelteillä, hän lähti.

Jaa myös kaverille!

Share on facebook
Facebook
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email

Lisää mediaa

Arkisto