Kansainvälinen Naistenpäivä 8.3.2021 ja Minna Canthin päivä 19.3.2021
VIRUSVAARASTA KARANTEENIIN – koronapandemian vaikutuksia kuvin ja kirjoituksin 2020 – 2021
Lämpimästi tervetuloa näyttelyn kirjoituksia -osastoon!
Tänään 19.3. Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä julkaisemme toisen erän uusia korona -aiheisia tekstejä.
Kirjoittajat ovat Helena Hietaniemen ohjaamista Keravan ja Järvenpään kirjallisuusterapiaryhmistä, Hyvinvointi- akatemian kirjoittajaryhmästä Keravalta sekä kaksi yksittäistä henkilöä, myös Keravalta. Suuri osa heistä on ikääntyneitä kirjoittamisen harrastajia.
Kuvat Taidegallerian puolella ja nämä kirjoitukset ovat oiva esimerkki siitä, miten koronan tuottamia ilmiöitä sekä ahdistusta voi käsitellä taiteen keinoin. Joko itse tekemällä tai lukemalla, katsomalla, kuuntelemalla toisten tekemiä taiteellisia tai muuten luovia kannanottoja.
KIRJOITUKSISTA JA TEKIJÖISTÄ
Koronakirjoitukset 19.3.2021 / osa 2
Pandoran lipas ja ihana naapuri
Elämä kotona on rauhaisaa siihen saakka, kunnes avaa TV:n tai lehden. Ainut huvi on elämysmatka ruokakauppaan, jossa välttelevä väki hiljaisesti liikuskelee. Viikoittaista virkistystä tarjoavat keskustelut eloisan 100-vuotiaan naapurin kanssa.
Anja Korhonen on myös Järvenpään opiston Vahvistu kirjoittamalla -ryhmästä. Hän kertoo aina rakastaneensa lukemista ja äidinkieltä. Luova kirjoittaminen ja vivahteikas suomen kieli innostavat edelleen nyt ikääntyneenäkin. Ja oman elämän tarkastelu myös suhteessa toisten kokemuksiin. Ryhmän ja jakamisen voima, välittäminen, vastaan- ottaminen ja lämpö, ovat korvaamattomia lahjoja elämältä.
Kirjoitus summaa mitä kaikkia suojatoimia kukin kansalainen on vuoden aikana joka päivä toteuttanut. Kysyy, onko rokotteita testattu riittävästi? Onko päälle vyöryvä koronainfo jo ylittänyt sietokyvyn? Erittelee kaikki kaipaamansa asiat. Ja niitä on paljon…
Tellervo Sarajärvi on pitkän linjan tekijä Hyvinvointiakatemian kirjoittajaryhmästä, jota kutsutaan myös kirjoituspiiriksi. Eläkeläinen peruskoulun opettaja on kirjoittanut näytelmiä, kertomuksia omaan elämänkaareensa sekä muihin teemoihin liittyen. Myös runoja – taitava riimittelijä!
Niin moni asia kuitenkin hyvin
Koronan tuottamien rajoitusten ja kieltojen katveesta nousee mieleen myös lähes 20 asiaa, joista voi kiitollisin mielin iloita. Löytyvät ihan omasta lähipiiristä ja vahvistavat uskoa siihen, että taudin kurimuksesta vielä selvitään.
Eeva Nurminen on ollut aina kiinnostunut kirjoittamisesta ja myös opiskellut kirjallisuusterapiaa oman ammattinsa osaksi.
Vielä työelämässä toimiva diakoni kertookin käsittelevänsä monia asioita ja esim. niihin liittyviä tunteita kirjoittamalla. Joskus syntyy myös runoa. Hän on koonnut ja kirjoittanut myös sukutarinoita.
Kuvailee terävän koskettavasti ja ymmärtäen kuuden ikääntyneen naisen elämän kohtaloita, persoonaa ja elinympäristöjä koronarajoitusten aikana.
Marja-Leena Mäkelä on palkittu pitkän linjan kirjoittaja, jolta julkaistu runoteoskin. Persoonallinen ”Marlee” on toiminut kirjastonhoitajana, sekä mm sanataiteen parissa. Hänet tunnetaan myös kirjavinkkauksen uranuurtajana.
Rankka vuosi: Kun korona muutti kaiken
Vaikuttava kertomus siitä, miten korona mullistaa vastikään lastensa perheiden lähelle muuttaneen isoäidin elämän. Miten epäreilut kiellot alkoivat ärsyttää ja mistä syntyi lyhyen ja pitkän aikavälin pelkoja.
Mutta ilman pientä kapinaa ei ihan alistuta koronan määräämään järjestykseen. Lopuksi joutui kysymään tarkoittaako ”uusi normaali” sitä, että testit ja karanteenit jäävätkin pysyvästi osaksi elämää?
Hilkka Rajakorpi Keravan Opiston Terapeuttinen kirjoittaminen -ryhmästä ja kertoo: Mitään ”vakavaa” kirjoittamisen historiaa minulla ei ole. Nuoruuden päiväkirjoja lukuun ottamatta. Aloitin säännöllisen muistiinpanojen kirjaamisen mieheni syöpädiagnoosista lähtien ja hänen menehtymiseensä saakka. Sen jälkeen pistin aina paperille lähinnä tyhjän pään ajatuksia. Sitten huomasin kurssin opistolla ja rohkaistuin mukaan. Jotain oli pakko tehdä pään selvittämiseksi ja nukkumisen palauttamiseksi. On ollut suuri apu.
Kirjoittaja kuulee sielunsa korvin sairastuneiden vaikerruksen eri puolilta maailmaa, muilta mantereilta. On suuri hätä ja pelko joutuuko täältä lähtemään kesken kaiken. Entä saavatko koronakuolemassa myös vääryyksien tekijät armon, pohtii hän. Miten vaaralliseksi onkaan elämä käynyt…
Kaijaliisa Reunanen on myös Hyvinvointiakatemian kirjoittajaryhmästä.
Vuosien mittaan on syntynyt omaan elämänkaareen sekä muihin aiheisiin liittyviä kertomuksia, kannanottoja, runoja. Jälkimmäisistä kirjaksikin julkaistu. Eläkeläinen yrittäjä on tehnyt myös pitkän periodin kuvataiteen alalla.
Päiväkirjamerkintöjä 1.4. – 25.4.2020
Jatkokertomuksen osa 2 / aikaväliltä 6.4. – 16.4.2020
Karanteenielämä, josta ei yllätyksiä ja jännitystäkään puutu, jatkuu.
Tämän ansiokkaan dokumentin kerronta on värikästä, havainnollista ja siksi imaisee mukaansa. Julkaisemme sen kahdessa, tai jopa ehkä kolmessa osassa jatkokerto- muksena maaliskuun aikana.
Keravalainen ansioitunut kuvataiteilija Kristiina Kostia piti päiväkirjaa ensimmäisen koronakevään aikana 25 päivän jakson. Hän tekee havaintoja ja kuvailee elämää puolisonsa kanssa karanteenissa. Tiedotusvälineet tuovat järkyttävät ja muut uutiset maailmalta.