Puheenjohtajan tervehdys 24.6.2021

Nyt on syytä iloita ja olla kiitollinen siitä, kun koronan uhka on viimeinkin lientynyt ja toivo paremmista ajoista vahvistuu. Ehkä saamme viettää nyt kesääkin taas huolettomammin.

Varsinkin toukokuu ja kesäkuun alkupuolisko ovat olleet Armaksen taholla työntäyteisiä. Keväällä vihdoin löytyi etsimämme ammattilainen hankeosaaja. Hänen kanssaan yhteistyössä on laadittu ensimmäinen versio tulevan kehittämishankkeen suunnitelmasta vuosille 2022 – 2024.

On saatu aikaan myös merkittäviä aloitteita. Ne liittyvät Armas -toiminnan integrointiin osaksi ikääntyneille suunnattua kulttuurihyvinvoinnin työtä sekä toimintaa kunnassa.

Noista molemmista on tulossa uutistiedote tänne verkkosivuille heti juhannuksen jälkeen, kesäkuun loppuun mennessä.

Juhannuksen aika – keskikesä on rakkauden juhlaa myös meille senioriväelle!

Juhannuksen puuhaksi suosittelenkin kansanperinnettä juhannustaikojen muodossa. Niistä voi löytyä meille senioriväellekin sopivia rituaaleja.

Ajanvietteeksi sopii myös esim. kesän kauneimpien äänien tai ikimuistoisten tuoksujen listaaminen. Minä olen valinnut äänistä ykköseksi pääskysten lentonäytöksien huiman visertelyn.

Onko kuka muuten huomioinut miten mustarastaat ovat varhaisesta keväästä lähtien ja koko alkukesän laulaneet poikkeuksellisen usein ja voimakkaasti? Myös kaupunkiympäristössä.

Oikein ihanaa ja virkistävää kesää kaikille!

Toivottaa Armas- ryhmän puolesta Marjasinikka

Keravan Armas on kesätauolla 1.7. – 30.7.2021

Puheenjohtaja vastaa kiireellisissä asioissa sähköposteihin, tekstiviesteihin ja joskus puhelinsoittoihinkin myös lomakauden aikana.

Jaa myös kaverille!

Share on facebook
Facebook
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email

Lisää mediaa

Arkisto