Keravan Armas-toiminta kiittää yhteistyöstä kaikkia kuluneen vuoden aikana osallistuneita ja toivottaa onnea, terveyttä ja menestystä vuodelle 2023!
Vaikka useampikin iso yhteiskunnallinen haaste on järisyttänyt kuluneen vuoden aikana mielenrauhaamme, niin silti saamme jälleen olla myös kiitollisia todella monesta asiasta.
Ehdotankin, että me itse kukin muistamme ja tunnistamme niitä hyviä puolia joulurauhan aikana. Uskon sen voimaannuttavan mieltä ja kehoa tulevaa varten. Tässä samalla kerron joitakin akuutteja kuulumisia Armas -toiminnan taholta.
Armas-festivaaliin tulossa muutoksia
Valtakunnallinen festivaali ikääntymisen juhlistamiseksi perustettiin 2017 itsenäisen juhlavuoden merkeissä. Se on nyt toiminut kuusi vuotta, joten kokemusta on kertynyt myös arviointia varten.
Verkoston webinaarissa 16.11.2022 syntyi myös uudistamisen ehdotuksia: pohdittiin esim. ajankohdan siirtämistä lokakuulta keväälle. Samalla tapahtuma erkanisi Vanhusten viikosta, jonka yhtäaikaisuus on joillakin paikkakunnilla koettu hieman hankalaksi.
Armas-toimintaa kaavaillaan myös ympärivuotiseksi. Sitä puoltaakin kulttuurihyvinvointi -käsitteen suosion nopea leviäminen parin viimeisimmän vuoden aikana. Uudistuksista saadaan lisää tietoa ensi vuoden puolella.
Kehittämishanke Kokemusten viisaus - Tarinoiden taika
Hankesuunnitelman osalta oli tavoitteena järjestää joulukuussa kokoontuminen usean järjestön kesken. Se, samoin kuin muukin edistämistoimi siirrettiin kuitenkin vuoden 2023 puolelle. Syynä oli loppuvuoden yleinen ruuhkaisuus ja henkilöresurssien niukkuus.
Toinen muutos: Allekirjoittaneen määräaikaisuus hankeasian vetäjän roolissa päättyi 15.12.2022. Olen kyllä edelleen mukana edistämässä, mutta enempi taustalla mm. tietojen jakamisen ja opastusten merkeissä.
Eli tilalle tarvitaan vetäjän tehtäviä jatkamaan nyt riittävän osaava henkilö tai useampikin. Hankeasian etenemisen vaiheista tiedotetaan 2023 puolella lisää.
Verkkosivuillemme suunnitteilla kaksi uutta palstaa
Näillä näkymin alkuvuodesta 2023 starttaa esittely ja arviointi keravalaisten ikääntyneiden kirjoittamista kirjoista. Nämä hurmaavat teokset ovat odottelemassa:
Seija Eklundin ”Sotalapsuudesta ja muita tarinoita” on elämänkaarikirja, jossa tekstejä myös hänen muusta monipuolisesta tuotannostaan: kolumneja, satuja, kertomuksia.
Raili Eronen kertoo kirjassaan ”Pieniä tekoja, isoja iloja” todella runsaasta ja värikkäästä vapaaehtoistoiminnastaan yli 40:n vuoden ajalta. Pohjois-Karjalasta ensin Korsoon ja sitten Keravalle perheineen muuttanut Raili Eronen (yli 80v) on pienestä tytöstä lähtien kirjoittanut ja esiintynyt. Lausunta onkin ollut hänen mieliharrastuksensa.
Ihan omaan kategoriaansa istuu Lahja Havansin 2021 julkaistu ”Hoitsuna halki Suomen”. Se on tapaus sinänsä. Minulle ei muistu mieleen yhtäkään muuta dokumentaarista kertomusta tai fiktiotakaan, jossa hoitotyön ja henkilökohtaisen elämän vaiheita kuvailtaisi yhtä mielenkiintoa herättävästi.
Vuoden 2023 alkupuoliskolla on tarkoitus myös käynnistää yhteiskunnallista ja muuta kriittistä keskustelua kolumnien avulla. Sen toteuttamiseksi aletaan juuri kokoamaan kirjoittajia ryhmäksi. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä: ms.vaananen@storyway.fi.
Voi jättää pelkän yhteydenottopyynnönkin!

Parhain jouluterveisin itseni ja Armas-toiminnan puolesta,
Marjasinikka Väänänen
puh 044-5900179 / ms.vaananen@storyway.fi