Kutsumme Sinua toteuttamaan innostavaa kehittämishanketta!

Tulossa merkittävä kehittämishanke, jonka vuoksi Keravan ARMAS ry:n hallitukseen ja työryhmiin etsitään lisää väkeä.

Paikallisen Armas-festivaalin pilotoinnin jälkeen myös yhdistyksen johto eli hallitus uudistuu ja vahvistuu. Tehtävät eivät ole kovin työläitä, eikä aikaa vieviä. Etsimme kuitenkin myös hallinnon eri alueiden osaamista ja kokemusta. Tehtäviin voi sitoutua määräaikaisestikin.

Toisaalta hanke tarjoaa myös tilaisuuden kehittää omia taitojaan, sekä tietämystään. Myös johtoryhmälle budjetoidaan palkkioita hankkeeseen.

Pilottivuosien tuottama runsas ja mielenkiintoinen kokemustiedon aineisto käy parhaillaan vielä läpi kriittistä arviointia. Samalla meillä on valmistelussa 2-3 vuosille jakautuva kehittämishanke.

Sen projektin vetäjäksi on tarkoitus palkata kehittämistyön ammattilainen. Hänen aisaparikseen palkataan osaava tuottaja ja hankkeen päärahoitus haetaan ministeriön taholta. Noista päättämään tarvitaan uusittu hallitus.

Keskeistä on yhteistyömallien, osallisuuden ja yhteisöllisyyden kehittäminen. Etsitään toiminnan muotoja, jotka lisäävät henkilökohtaista osallistumista sekä vuorovaikutusta taiteellisten esitysten ja tapahtumien yhteydessä. Toimintaa, joka vahvistaa ja aktivoi samalla omaleimaista, paikallista kulttuuria.

Tavoitteena on tuottaa innovatiivinen konsepti jatkuvaan käyttöön. Sitä voi sitten halutessaan muutkin paikkakunnat Suomessa soveltaa omiin tarpeisiinsa Armas-toiminnassa.

Hankkeesta on jo olemassa alustavaa suunnittelua, jonka jatkokehittelyyn voivat osallistua myös uudet tulokkaat. Tavoite on lajissaan ainutlaatuinen ja sen onnistuminen voi tuoda Keravalle mainetta laajemminkin.

Jos Sinua kiinnostaa, niin ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää. Juttelu ei vielä sido mihinkään ja myös työryhmiin tarvitaan jatkossa lisää väkeä.

 

Meilit: armas.kerava@gmail.com tai ms.vaananen@storyway.fi

Marjasinikka Väänänen, puh 044-5900179.

Lisätietoa toiminnasta löytyy myös: www.keravanarmas.fi

Kokemusten viisaus – tarinoiden taika

Jaa myös kaverille!

Share on facebook
Facebook
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email

Lisää mediaa

Arkisto