Suomalainen kulttuuriteko vuodelta 1982: Alussa oli nainen / Kalevala ja naiset

Suomalaisen kulttuurin päivänä sopii hyvin muistuttaa käänteentekevästä kulttuurihankkeesta noin 38 vuotta sitten.

1980-luvun alussa ryhmä tiedostavia naisia alkoi tutkia uudempaa naisen historiaa koskevaa kirjallisuutta, jota ei silloin vielä ollut suomenkielisenä. Heille alkoi valjeta käsitys nais-sukupuolen peitetystä ja unohdetusta varhaisemmasta historiasta. Eikä vain Suomessa tai Euroopassa, vaan maailmanlaajuisesti.

Siitä miten nainen onkin ollut keskeisessä, arvostetussa asemassa kulttuureissa eri puolilla maailmaa ennen patriarkaattia. Esimerkiksi Vanhassa Euroopassa oli runsaasti matrilineaarisia tai matriarkaalisia yhteisöjä.

7 -henkisessä työryhmässä oli naispuolisia arkkitehteja, kirjailijoita ja  tutkijoita. He eivät edustaneet mitään järjestöä tai ideologiaa ja heidän maailmankatsomuksensa saattoivat poiketa toisistaan. Yhteistä heille oli kuitenkin usko naisen voimavaroihin ja erityispiirteisiin. Ne eivät olleet välttämättä samoja kuin miehellä, mutta jotka olivat yhtä arvokkaita.

Ryhmä halusi jakaa löydettyä tietoa julkisesti ja siihen tarkoitukseen syntyi mm uraa uurtava näyttely ”Alussa oli nainen”. Se oli riemastuttava teko, joka vaikutti käänteentekevästi monen naisen, myös allekirjoittaneen maailmankuvaan. Näyttely kiersi ainakin vuonna 1982 useilla paikkakunnalla Suomessa.

Alla oleva, kirjailija Mariella Lindenin laatima teksti on yksi näyttelyn ”Alussa oli nainen” esittelymonisteen artikkeleista.

KALEVALA JA NAISET

”Naistenmaassa (Terra Feminarum) ei ole keskellä johtajia, eikä siellä tunneta kristittyjen jumalaa, sen sijaan palvotaan käärmeitä ja lintuja”. Näin raportoi kauhistunut Adam Bremeniläinen (1044-1075) suomalaisten tapoja. Hänen Hampurin arkkihiippakunnan historiansa on vanhimpia pohjoismaiden oloja koskevia lähdekirjoja.

Mutta käärmeitä ja lintuja ei palvottu vain täällä pohjoisessa. 8000- 4000 eKr ne olivat tärkeimpiä jumalhahmoja koko Kaakkois-Euroopassa. Niitä pidettiin jumalattarina, tuulen ja veden käärmeinä, lintuina, jotka lensivät kuljettaen sanomia taivaan ja maan välillä. Ne olivat läheisessä yhteydessä vesielementtiin, joka sai kaiken kasvamaan.

Paljon myöhemmin tapaamme tämän palvonnan pohjoisissa ’naistenmaissa’. Vuoden nolla paikkeilla palvotaan jumalattaria suurin piirtein koko Pohjois-Euroopassa.

Naispuoliset myytit maailman synnystä

Entä miten Kalevalassa? Siellä hän on taas – lintu, pieni sotka, maailman luoja. Kalevalan ensimmäisen laulun luomiskertomus kertoo ilman emosta, Ilmattaresta, joka alussa laskeusi lainehille, meren selvälle selälle ja tulee tuulesta raskaaksi, meren paksuksi panemaksi. (Ja synnyttää lopulta Väinämöisen) Sotka tulee, keksii Ilmattaren polven, siihen laativi pesänsä. Sotkan seitsemästä munasta syntyy maaemo, päivyt, kuu, tähdet ja pilvet.

Yhtymäkohdat suomalaisen ja kreikkalaisen mytologian välillä ovat tunnettuja. Kreikan pelasgiselta ajalta tunnetaan samankaltainen luomismyytti, mutta siinä ilman jumalatar tultuaan raskaaksi muuttuu itse linnuksi ja munii maailmanmunan.

Molemmissa kertomuksissa luominen liittyy synnyttämiseen. Niinkuin lintu synnyttää munan, niin nainen synnyttää ihmisen. Synnyttäminen on luonnollista luomista. Kaukana ovat ne luomismyytit, joissa kaikkivaltias jumala luo antamalla määräyksiä.

Naislinjainen Pohjola – mieslinjainen Väinölä

Kalevala on monin tavoin mielenkiintoinen naisnäkökulmasta katsoen. Lönnrotin koottua ja julkaistua ensimmäisen Kalevala -painoksen, lehdistössä käytiin kiivasta keskustelua. Ennen kaikkea pohdittiin Väinölän ja Pohjolan välistä taistelua – oliko kysymyksessä lappalaisten ja suomalaisten, vaiko eri suomalaisten heimojen väliset taistelut.

Kreikkalaisten mytologia on kultakaivo, josta voimme ammentaa kuvauksia siitä yhteiskunnallisesta törmäyksestä, joka tapahtui kun patriarkaaliset kreikkalaiset kohtasivat vanhat jumalatarta palvovat kansat. Eiköhän Kalevalakin myytinomaisella tavalla heijastele niitä jännityksiä, joita ilmeni Naistenmaan tuhoutuessa.

Huomattava ero Väinölän ja Pohjolan välillä on, että edellistä hallitsevat miehet kun taas Pohjolaa hallitsee nainen. Näiden välisessä taistelussa ovat kostomatkojen ja avioliittojen solmimisten käänteet ratkaisevia.

Äitivainaja on neuvonut Väinämöiselle, että Pohjolassa tytöt ovat somemmat, kaunehimmat ja virkeämmät. Ja Väinölän miehet himoitsevat Pohjolan naisia, jotka suinkaan eivät ole erityisen kiinnostuneita avioitumaan, niinkuin miehet.

Pohjolan väellä on lisäksi hallussaan suuri rikkaus – Sampo. Tuloksettomien kosiomatkojen jälkeen väinöläläiset lähtevät Pohjolaan ottaakseen ainakin Sammon.

Kun miehet pääsevät merelle Sampo mukanaan, tulee lintu taas vetten yli. Mutta tällä kertaa koston lintuna, joksi Louhi on muuttunut. Kävi niinkuin kävi, Sampo suistui veteen mutta sen muruista saa Väinölä kaiken hyvinvointinsa.

Vedenemosen kultista Väinämöisen kulttiin

Kalevalan jumalisto oli myös suosittu puheenaihe kirjan ilmestymisen aikoihin. Olivatko Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen jumalolentoja vai historiallisia henkilöitä? Ja miten oli Ukon laita? Eikö hän ollutkin samaa lajia, kuin Raamatun kaikkivaltias jumala?

Lönnrot piti itse luonnollisena, että esi-isät muodostivat Ukko -käsitteen ilmaistakseen merkitystä luoja, ’kaiken tekijä ja haltija’. Ukon puoliso, Maan emonen, oli sitä vastoin hänelle tuskin lainkaan kiinnostava.

Lönnrot jopa selittää ettei emoa, emää, emosta ollenkaan tarvitse ymmärtää naisjumalana. Vaan nimitys ilmentää hänen mukaansa ”sitä kullakin aineella on ylläpitonsa, lujuutensa ja vahvuutensa”.

Niinpä hän pitää myös täysin mitättömänä sitä, että meren jumalatar veden emonen, Veenemonen, Veinemoinen, on itse Väinämöisen etymologinen alkuperä!

Tarvittaisiin viisas nykynainen hellällä kädellään etsimään ja liittämään yhteen tietoa muinaisista naisista ja jumalattarista, tietoja,jotka piilevät viisaan miehen parrassa!

Artikkeli: Mariella Linden / Oheistiedot: Marjasinikka Väänänen

Jaa myös kaverille!

Share on facebook
Facebook
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email

Lisää mediaa

Arkisto