Kesähellemenoa! Kirjailija Marja-Leena Mäkelä vierailee esiintymässä kahdessa erilaisessa tapahtumassa

Open Mic Lahden Pikku Veskun Puistossa 16.6.21

Mummokolonna lähti mielessäni liikkeelle ensimmäisenä korona- keväänä. Aluksi näin vain viisi erilaista ikääntynyttä naista, joille korona ja 70 plus –karanteeni merkitsivät hengityssuojaimia, ylisuojeltua elämää ja ankaria tapaamisrajoituksia. 

Karanteenimummojen ilmeet olivat piilossa: olivatko he mukana vai vastavirrassa, kapinassa vai vastanapinassa. He vaativat tulla kirjoitetuiksi. Kirjoitin heidät runoiksi. Sitten he vaativat tulla esitellyiksi, ja nyt he ovat mukanani Lahden Runomaratonin järjestämässä Open Mic –lavarunoillassa Pikku Veskun (Vesijärvi) Puistossa. Ja joukkoon on nyt tunkemassa uusia mummoja.

Karanteenikeväänä olin valtavan rakastunut. Olimme paljon yhdessä, ja Mies kannusti kirjoittamistani. Asuimme omillamme, mutta tapasimme usein. Kävelimme, kahvittelimme, katsoimme teeveetä, puhuimme ja nauroimme. Olimme paljon lähekkäin, ihan liki, ihokkain. Oletko nyt kirjoittanut? Mies kysyi usein. Hän luki runojani, kommentoi, pyysi selventämään ja kiitti. Hän kiitti usein. Rakastin niin valtavasti. Heinäkuussa hän menehtyi. Nyt runojeni pääteema on kuolema.

Sovimme Lampisen Marleenan kanssa treffit Pikku Veskun Puiston Taidekahvila Salvadoriin, jota ennen Marleena ystävällisesti hakee minut junalta. Hänen puolisonsa Samuli myös esiintyy Open Micissä runoineen.

Runoilija Lealiisa Kivikari juontaa Open Mic –illan kauniisti ja kodikkaasti.

Tulee mun vuoro. Jännittävää. Tietenkin. Aina pitää olla: sydän tärisee, huojuvatko paperit, mieli on odottava, hyvällä tavalla.

Ääni, apua, en kuule sitä mikkiin puhuessani. Puhunko liian lujaa? Jos ihmisten korvissa kaikuu. Olen epävarma, niin kuin usein mikin kanssa. Runolappuset ovat vakaat. Annan palaa.

Luen runot. Väritän ääntä sen mitä uskallan, paljon se ei ole. Mieluummin tasaisesti kuin liioitellen. Apua, nämä taputtavat joka runon jälkeen. Kiusallista. Mutta mummot ovat mielissään. Kiitos koko sarjan päätteeksi olisi riittänyt.

Rakastaminen ei ikää katso. Mitä vanhempi on, sen kauniimpaa rakkaus, eikä karanteeni sitä muuta.

Marja-Leena Mäkelä

Nyt kyllä yllätit, sanovat Samuli ja Katurunoilija kuin yhdestä suusta. Miten niin? Ei olisi sinulta odottanut. Miehet tarkoittavat takuulla rakastelurunoa. En kysy mitään. Mutta taputan salaa itseäni: hyvä sä, mä, Hyvä sämä kun uskallat kertoa runossa, miltä rakastaminen, rakastettuna oleminen tuntuu.

Rakastaminen ei ikää katso. Mitä vanhempi on, sen kauniimpaa rakkaus, eikä karanteeni sitä muuta. Mitä vanhempi on, sen todennäköisemmin kuolee. Rakkaan kuolema tekee kipeää.

Esiintyjien määrä Lahdessa oli runsas. Jopa 13 kirjoittajaa luki kukin omia runojaan ja aikaa oli varattuna noin 5 minuuttia henkilöä kohden. Osallistujat olivat pääosin Lahdesta, mutta kauempaakin oli saapunut jokunen.

Open Micin 16.6. juonsi lahtelainen runoilija-näytelmäkirjailija ja käsikirjoittaja Lealiisa Kivikuru. Kuva: Lasse Kantola.

Kaksi entistä seinäjokelaista Marja-Leena Mäkelä ja Samuli Lampinen tapasivat tilaisuudessa toisensa.

K65 Perjantaitreffit 18.6.21

Seinäjoen kulttuuritoimi on kevään mittaan kokeillut Perjantaitreffejä ikääntyneille. Verkossa tietenkin. Kulttuuriohjaaja Jenni Lalli pyytää minua kirjailijavieraaksi. Joo kyllä, kiitos, suostun pienen epäröinnin jälkeen.

Valitsen runoja ja teen lyhyitä kirjavinkkejä. Mutta että netissä. Apua, mutta päätän kestää naamani näkemisen, näitten kortisoniposkien.

Aamulla kokeilemme nettiyhteyttä: ääntä ja kuvaa. Aluksi uuden läppärini kamera ei näytä mitään, hyvä. Ei kuva ole ehdoton, mutta ääni on, Jenni sanoo. Vaan Jenni on etevä ja saa etäohjaushenkilönä minut kokeilemaan ja näppäilemään, löytämään oikeat nappulat sekä räpsäyttämään kameran eloon.

Viisi vaille yksi yhteys herää. Jennin kanssa on kiva toimitella. En pelkääkään paljon, huomaan, sydän ei olekaan noussut kurkkuun. Istuvan ihmisen kädet eivät juurikaan vapise. Juttelemme kirjoista ja paljosta muusta.

Viisi yli yksi. Ketään ei tule langoille. Kymmenen yli, eikä kukaan koputa. Vartin yli luovutamme, alan esitellä Jennille kesäkirjoja ja runoja. Yksikään ihminen ei ole kiinnostunut kesälukemisvinkeistä.

Varttia vaille kaksi näytöllä räpsyy kuva, ja kukas se siellä, Kauko Matti Salo! Entinen kollega ja nykyinen ystävä. Miten kiva yllätys! Otan esille omia runojani, luen niitä ja mainostan tuoreita Karanteenimummoja. Lupaan lähettää ne meilin liitteenä luettavaksi.

Kaukokin esittää runon, Matti Rossin Suomalaisen tragedian. Osaapa ulkoa pitkän tekstin!

Ei ollut ensi kerta jäädä melkein ilman yleisöä. Ihmettelen vähän, ettei se tunnu miltään. Muistelen profeettavertausta. Realistina toki ymmärrän, että helteisen perjantai-iltapäivän kuluttaa mieluummin muualla kuin päätteen tai puhelimen ääressä jotakin kirjaluentaa kuunnellen. 

Mutta hyvä sämä. Uskalsinpas. Uusi kokemus taas. Olen hyvin iloinen.

Jaa myös kaverille!

Share on facebook
Facebook
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email

Lisää mediaa

Arkisto