Keravan Armas-festivaali musisoi, tarinoi ja voimaannuttaa verkossa

MEDIATIEDOTE 29.9.2020 Iloja ja elinvoimaa kulttuurista Keravan ARMAS-festivaali musisoi, tarinoi ja voimaannuttaa verkossa Ikääntymistä kunnioittavaa ja juhlistavaa Armas-festivaalia vietetään valtakunnallisesti jälleen lokakuun alussa 1.-14.10.2020. Koronaepidemian vallitessa Keravan Armas ry on siirtänyt tapahtuman verkkoon ja avannut sivut: www.keravanarmas.fi. Niiden kautta kuka tahansa voi nauttia aiempien vuosien festivaaliohjelmista ja tunnelmista. Keravan Armas toteutti festivaalin ensimmäisen kerran 2018. […]

Kalevi Koskelalta korona-aiheisia runoja

Kalevi Koskela, 74v, innostui kalevalamittaan riimittämisestä 2008 kun oli jo siirtynyt eläkkeelle. Runoilu on jatkunut sieltä lähtien ja jatkuu edelleen. Lisää vauhtia sille antoivat voitto Kalevalaisen Runokielen Seuran kirjoituskilpailussa 2013 ja Runomestarin titteli. Myös pääsy arvostetun Kalevala – Seuran jäseneksi. Elias Lönnrotin jalanjäljissä hän käveli vuonna 2016 Sammatista Uhtualle (Via Kalevala, 1001 km).   Myös […]